I like time flights!

Hippulat!

Täällä ei tarttenut haavereihin osua onnistumaan, ellei nyt sitä peliä lasketa.

On aika sanoa muutama sana Moldovasta. Potkupallo oli päämäärämme, ja Chisinau, Moldova päämäärämme. Pitkä odotus päättyi, kun torstaina saavuimme Chisinauhun hikisen Luftwaffevaihdon ryydittämän kaksiosaisen lennon lopuksi.

En tykkää miettiä pelkkiä hintoja reissussa, mutta tekeehän se elämää risaisemmaksi. Odotellessamme Twiten lentoa Tiiliksen ja Nuorikkokimalaisen kanssa seitsemän euron valkkari pöydässä huomasimme että kahvilassakin voi olla edullista. Pian saapui myös Suomen maajoukkue. Siinä vaiheessa kaikki oli potkupalloijiloilla ihan hyvin ja EM-unelma eli. Kun joukkue lähti, Tiilis meni haasteluita kärkkyneen paikallisen verkkosukkatoimittajattaren hollille teeveeura mielessään. Mies pääsikin televisioon, muttakin toisen kanavan haastateltavana. Siis siinä vaiheessa kun maajoukkue oli hieman pihtaillut haastiksen antamista (Roman taisi tosin antaa) kelpasi faninkin sanomat.

"What is your favorite match?"
"You mean team or a player?"
"Team!"
"Finland!"

Englannin opetusta maissa, jossa ei ole televisiossa liikaa dubbaamatonta.

Pääsimme hotellille rytyisen taksikyydin jälkeen. Kerrottakoon jo tässä vaiheessa, että turvavyöttömät hurjastelut taksin kyydissä olivat about ainoa pelottava asia Moldovassa. Twitelle matkat olivat terapiaa, totesi vain etteivät omat iskarit olekaan kuulostaneet niin pahalta koskaan.

Kyseisenä iltana ruokaa, ryyppyä, nuorisokonserttia, baaria, baaria ja baaria. Haimme vodkaa ja hilluimme konsertissa sekä kaupungilla. Yhdessä baarissa oli jotain HIFK-strippausta valkoisissa saappaissa. Koitin samana iltana matkia niitä liikkeitä vielä hotellilla, mutta liekö olleet valkoisten saappaiden kanssa ja slaavinaisten esittämänä kuumempia, mene ja tiedä. Yrittää pitää.

Toisena päivänä kaupunkia ja peli. Ensin kaupasta evästä ja Kellopeliappelsiinimielessä Moloko-drinkkejä. Eli Molokoon tehtyjä valkovenäläisiä, mutta onhan se siis paljon kuulimpaa kun purkissa lukee "Moloko". Saa tarttua jonkinmoiseen ainutkertaisuuteen.

Stadionille bussi- ja taksikyydillä. Hilluimme tovi ennen peliä stadionin edustalla, niin eka päivältä tuttu verkkosukkatoimittajakimalainen yllätti ja tuli haastelemaan minua stadionin edessä! Yleiskohteliaisuuksien ajan haastelu meni pahemmitta rallienglannitta. Alussa tosin tyrkkäsi kameraa esille näyttääkseen "fishnet stockings"-kuvat toimittajalle. Kuvaaja zoomasi minusta kameraan. Surrealistinen tilanne! Sitten yhtäkkiä kun kyseinen misu kysyi suunnitelmistamme Transnistrian suhteen "are you curious?" menin täysin jäihin jariporttilaksi ja sanoin "yes, I like time flights!" Yritin sanoa siis jotain aikamatkailusta, vaikkei siinä oikein sanottunakaan olisi ollut mitään järkeä...ei perkema. Kajautimme onneksi porukalla komiasti "OI SUOMI ON..."-viisun kokonaisuudessaan kameralle.

Pelissä tunnelmaa. Huutoa, yli kotikatsomonkin monin tovein. Hyvä SMJK, meitä oli paljon! Itse peli vituttaa vieläkin, vaikka tunnelma oli lopun suomifanien keskinäisiä foorumivääntöjä lukuunottamatta hyvä. Shefkin poissaolo kokoonpanosta vitutti ja "kenkää Baxterille" vähän tyhmää nurinaa. NIH. Tuntui niitä juttuja kuunnellessa, että ei täällä DK:lla olla yhtä kaukana välillä foorumin ja oikean elämän rajalla. Eihän.

Hauskaa katsomossa oli niin kauan kuin tilanne oli tasan ja Suomella paikkoja. Aurinko laski horisonttiin stadionin takana. Ihmiset katsoivat kerrostalostakin kentälle ja kaupunki juhli. Oma tunnelma hiipui, meinasi laskuhumala yllättää. Äkkiä liikkeelle!

Pelin jälkeen Tiilis tarjosi poliisille tupakat. Sitten kävelle pikku eväälle. Kohteliaita sanoja paikallisilta, oli nastaa tappiovitutuksesta huolimatta. Toinen baareista oli joku karaokepaikka. Täräytin Doorsin "Back Door Man". Joku kävi kehumassa "nobody sings rock music here". Paikallinen göstasundgvistin näköinen russki tuli taputtelemaan olalle ja tarjoamaan vodkaa. Oli joku mafiaslobo kai, kun ajoi reikäfarkkuisen muijan kaverini jutuilta pois, ja myöhemmin kokonaisen seurueen vaikka olisivat halunneet jatkaa ravintolassa oleilua. Se seurue kun oli tullut juttuun kanssamme kans. Arkkitehtijannu kertoi, että hän pärjää Moldovassa, mutta bussikuskin ansioilla on vaikeampaa.

Yhdessä vaiheessa meinasi mafiaslobo suuttua Tiilikselle, mutta viittomakielellä ja eleillä näytin että se on panomies vaikka näyttää vähän homolta kännissä. Tarjosi tarjoamistaan, kun minä tarjosin, eivät huolineet maksua, kuin olisivat olleet sen göstan vapaapainijan pelossa. Juomista viisi tähteä, kusipäisyydestä paikallisia kohtaan -5. Niin, näytti yhdessä kuvassa hemmetisti pakilta. Siis yhdessä vain, ja näytti, ei käyttäytynyt kohteliaan tavoin. Ai niin ja tuolla osasivat myös absinttia liekittää kunnolla. Sammuin hotelliin, joku otti kuvan minusta suomitankki mahan päällä.

"Me kuunnellaan teiän riitaa ja juuaan teiän viinaa"

Kolmantena päivänä ohjelmassa oli oleilua, herkullista georgialaista ravintolaa ja huonoilua kaikenlaisten muoviin käärittyjen lahnojen kanssa. Siis oikean lahnan. Kuitenkin harmitonta huonoilua, ei mitään mistä joku loukkaantuisi tai vittuuntuisi. No ehkä joku suomalainen. Lahna menetti päänsä tiellä, ehkä monelle kävisi samoin jos joutuisi tunkemaan päänsä ensin housuihini. Ei me kuitenkaan mihinkään Transnistriaan selvitty, fiilisteltiin pitkin Chisinauta tällä kertaa.

Sunnuntaina oli jo pientä krapulaa ja ahdistusta, joten tuli oleiltua ulkosalla reippaasti. Sitten piti vielä vähän kävellä lisää ja absinttia ottaa. Ostin pientä Saksa-asua jos tarttee kääntää takkia. 1990-mallin komea Saksaverkkatakki ja t-paita.

Kaikki meni hyvin, pidin paikallisista ihmisistä ja ruuista hemmetisti. Lihapadat ja vastaavat eivät mene koskaan mönkään. Keitot. Lampaankyljykset. Chilisuolakurkut suoraan purkista, ihanan oliiviöljyiset oliivit. Keskusta oli kaunis ja kimalaisväestössä sopivasti venäläistä, romanialaista ja kreikkalaista vaihtelua. Miehet nyt eivät niistä välittäneet, omistakaan, vaan hiihtivät hyvällä ryhdillä Adidas-takeissaan. Kunnon slaavijannuilua. Painavat menemään ja nainen tulee perässä. Tai kenties ketkuttaa vieressä, mutta pokka pitää ja nainen tapustelkoon omaa vauhtia.

Taksikyydit olivat tosiaan hurjia, sanon sen vielä toisen kerran. Taksan sai aina sovittua hyvin, mutta jumalauta sitä vauhtia niillä teillä. Ainoa uhkaava tekijä, sanoisin. Se oli se aspekti jonka huomasi kun itse ajeli sitten kotosuomessa yötä vasten pois. Kyllä, autossani on kaikilla turvavyöt...

On arki. On myös arki Moldovassa. Voisin nauttia reikäisistä julkisivuista, kaduista ja sekalaisesta infrastruktuurista uudestaankin, mutta on Suomen raanavedessä ja luonnossakin puolensa. On vain hyvä nähdä molempia...osaa arvostaa molempien parhaita puolia.

Mulţumesc! Ens kerralla voitetaan pelikin.