Polttarit sopivasti ei-urpåillen

Ah, viime lauantai.

Raavin itseni kasaan suht muikeiden yöunien päälle Espoosta, olin mennyt ajoissa nukkumaan. Tuhdihko rasva-salaattipitoinen aamupala. Pari kuppia kahvia. Venyttelyjä. Käsittämätöntä valveutuneisuutta valmistautua juomiseen asiallisesti.

Oli vapautunut tunne olla vaihteeksi joukkoliikenteen kyydissä eikä omalla autolla. Syystä, että olin ottanut vakuutusmiehen salkkuni ja varannut sinne jallupullon ja valkoviini. Kehä ykkösellä bongasin Kaarle Kustaan ja todella paljon mustia miehiä. Kevät tuo ne kadulle, mutta mitä Kaarle Kustaa teki krapulaisena Leppävaarassa? Kuka tajuaa.

Polttariohjelma alkoi levytyssessiolla Pitäjänmäessä. Helsingin kolkista yksi niistä, joissa jokainen luonnonripe enteilee raiskausta tai lapsisurmia menneiltä vuosilta. Lapanen hangella. Verta. Kulautin pikkuisen jallua, sehän terävöitti. Kävellessä vitutti, että maalifirma Teknoksen tehdasrakennusten seinät ovat aivan järkyttävässä kunnossa. Luottaisitko sellaiseen?

Studiolla oli dägä kohdallaan. Ainakin ulkopuolella, jossa hyväntuulinen tötterötukka oli kitaran ja naisen kanssa tekemässä lähtöä. Rakennuksessa oli kuulemma useampikin studio, mutta neuvoi sinnepäin. Toivotin hyvät viikonlopun jatkot, sanoin että tässä paisteessa viihtyy joka tapauksessa.

Löysin. Sulhanen viritteli biisejä, ja vaikken käskisi jannun lopettaa päivätyötään, niin Paratiisista tuli hyvä. Päälle kajautimme Rautavaara-kuoron Sokerpala-biisin. Sanoista "hoitaisin" muuttui muotoon "hoitelisin". Hwah hwah.

Tulimme hyvään lopputulokseen ja siirryimme jalan juna-asemalle. Aurinko ja kiertävä pullo. Piti koittaa venytellä ja juoda samalla, nykyään jo tietää, mitä vuorokaudenkin tenutus saa aikaan. Hyvää oloa mutta totaalijumia. Keskustassa oli semihemmetisti populaa, olihan aurinkoinen lauantai. Deekun nenästä valui pitkä vaalea räkä. Tarjosin kymppiä sille, joka nuolisi sen. Kukaan ei tarttunut.

"Hyvää oloa liikkumisesta" tarkoittaa muuten pikkunousuissa porukalla sitä, että valutaan läpi vilkkaiden kävelykatujen....soljumalla, suht reippaasti, mutta niin, että kaikki pysyvät mukana. Sekin, joka käy äkkiä ostamassa lonkeroa, vain tipahtaa ilman kännykän käyttöä oikeaan paikkaan, vaikkei sitä olisi sovittu. Lautalla Suomenlinnaan. Kerkesimme juuri lähtevään, jälleen osoitus pienistä nousuista. Meillä oli aika teehuoneelle!

Häpeää on, etten ole koskaan aiemmin käynyt Suomenlinnassa. Jumatsuka siellä on hienoa. Kyllä siellä vain historian havinaa tuntee. Miettii, mistä pääsisi tunkemaan, mistä on koitettu läpi. Sytyttäisikö tuosta jonkun palamaan, miten yli. Ja sitten tietysti Se Suuri Mysteeri, eli mistä sinne juomavettä ongittiin!

Siellä oli japanilainen teehuone, suht tuore, ja meille varattu vajaan tunnin sessiota varten. EI mitään geishatouhuja, vaan teehuoneen palvelijoita kyllä. Omistajajannu kertoi aikanaan hakeneensa stipendiä Jaappanin suuntaan ja semivahingossa saaneensa teen opiskelemisen stipendin! En todellakaan tiennyt, että sellaiseen voi saada jotain suomalaista stipendiä...

Rauhallinen kaveri oli. Linnanrakenteen akustiikka teki paikasta täydellisen rauhallisen. Niin rauhallisen, että omistajan ilmeisesti vaimon vauva ei häirinnyt rääkymisellään tippaakaan. Se tuntui osalta elämää.

Juu, mutta ne teehuoneen palvelijattaret. Ne oli lahkolaiskimalaisia. Sellaisia lahkolaisen oloisia, normaalin näköisiä, hieman värittömiä ja viksun mutta höynäytettävän oloisia. Jokaisella hieman outo perusilme. Seremonia oli kuitenkin todella rauhoittava ja kiinnostava, vaikka tee oli kyllä kuin laihaa pinaattisoppaa. Ei ilmestynyt kipparikallen käsivarsia siitä. Ei edes Elsan, vai mikä se laiha pesä siinä kipparikallessa oli.

Omistaja kertoi lisää mielenkiintoista historiasta. Kysyin vakavissani, milloin oli juonut viimeksi Liptonia. Vihreää Liptonia oli kuulemma puoli vuotta sitten...heh, nauratti sitäkin. Pulitimme viisitoista euroa per lärvä laihasta pinaattikeitosta ja juttutuokiosta, muttei kaduttanut tippaakaan. Mietin, että on joku mökillä tehtävä kalakeittokin eräänlainen seremonia. Koko perheelle, jos kalat on järvestä ja niin edelleen.

Toki mielessäni muhi paljon parempiakin juttuja, mutta kuiskin vasta ulkona nämä "VITTUMITÄPASKAA; MÄ MEEN RÖÖKILLE JA STOBELLE!"-imitaatiot.

Alkoi tulla nälkä. Käppäilimme kohti Panimoa, monenmaalaista kansaa käveli vastaan, en tiedä oliko osa nälkäisen maan sellaista.

Panimolla olisi ollut niitä kehuttuja oluita. Tilasin kuitenkin punkkua, vettä ja sitten sapuskat. Parasta vuohenjuustosalaattia, mitä olen ikinä maistanut, semisti paahdettua. Pääruoaksi söin lammasmakkaroita kasvissörsselin kanssa, täytyypä kehua niitäkin. Kamun mudcake olisi rulettanut koostumuksellaan homman kymppiin, mutta pidin karppilinjan ja pannukahvilla ysipuoleen. Nautinnollista, lisäksi terävöitti päivän aavistavaa väsymystä. Kello oli kuitenkin joutunut jo pitkälle alkuiltaan.

Steppailimme uudestaan ulos jalkautuen kun laskut oli maksettu ja pallit suoristettu. Oli semipelleilyn vuoro, ensin sulhanen oli katsellut muistipelistä morsiamensa kuvia, seassa Tuksua ja Tapolaa, pystyi vittuilemaan että "etkö erota noista!" kun sokkona käänsi morsion ja Tuksun. Ah niin mukahauskaa.

Niin, ulkona mies puettiin taiteilijaksi, näytti itse asiassa aika paljon Tarja Haloselta. Rupesi piirtämään karikatyyrejä, suht nopeita, se homma sujui ja kun ajat pidettiin tiukkana vältyttiin kiusaantumisilta ja tekonaurulta. Ne ajatteli meistä ilmeisen hyvää. "Oh, bahhelor parti"

Eräät japskilikat nauroi paljon kun sankari piirsi niitä.

Kamu kysyi "what is thank you in japanese?"

"Arigato"

Kysyin kamulta, mistä hän tiesi, että ne olivat japanilaisia eikä esim. kiinalaisia. "No kun ne tiesi "arigaton"". ~HA!

No ilta eteni, ilta-aurinko paistoi, dägä kohdallaan, humaltumista. Lisää karikatyyrejä, lisää viiniä, vähän viskinmaistelua. Kunnes sitten eräs tehtävänopanheitto toi sulhaselle pinkin pikkuhameen, tämä repäisi, otti muut kamat pois ja sukelsi mereen. Oli se kuulemma aika kylmää vielä. Pari fotoa rannalla, todella taiteellista tuli kun vielä joutsen lipui taustalle!

Meillä oli sauna varattuna kympiksi. Pari tuntia aiemmin siirryimme lautalla takaisin kohti Helsinkiä. Menimme kannelle, istuimme alas, nauratti. Mukavasti viilentävä vire kävi ohimolle sopivasti, jallupaukku pullosta...silloin vasta voidaan sanoa, että kesä tulee ja dägä todellakin, todellakin oli kohdallaan. Niin kohdallaan kuin se voi poikaporukassa olla. Se oli sitä kuuluisaa kiireettömyyttä.

Otimme me pari erää biljardia vielä ennen saunaa. Saunalla oli myös tv, josta kiekko nähtiin. Heitimme vähän sulhaselle ruotsalaisia velhonnoppia, tai jotain shamaaninoppia, tulevaisuudenohjeita. Uunilenkkiä tuli ja viinaa, tosin nappi jota toinen käski painaa jos oli tarjoilijalle asiaa oli toisen mielestä joku hälytysnappi. Ei kai tarvitse mainita, että ensimmäinen oli niistä se lontoota puhuva miestarjoilija ja jälkimmäinen oli niistä se nainen, joka näytti ettei kullendahlia ollut näkynyt kukkarolla vähään aikaan. Perkele.

Willi Wäinö paikan nimi, oli muuten komea musta sauna. Mustat paksut hirret lauteina. Tukevat.

Illan säätöosuus seurasi lähtiessä. Diili oli, että hintaan (300) sisältyi 150 sauna/ruoka ja 150 juomiin. Lasku oli 315 euroa. No maksoimme laskun, mutta minua rupesi viimeisenä kuitissa ihmetyttämään 22 pullovettä. Mitä! No oli ne kai jotakin jättänyt laskematta, mutta ilmeisesti tämä 22 pullovettä oli joku kuitintäyttökikka. No koska 300 ei saanut rahoja takaisin, niin tottakai rupesin tivaamaan että mehän juomme ne puuttuvat 60 euroa. Saisimme joko sen 15 käteisenä tai sitten juoda lisää. Oli tullut hörpittyä omiakin, joten kävi perkele niin, että emme olleet juoneet 150 euron edestä kannettuja juomia! Tai ne oli jotain väärää painelleet.Häpeällistä suomalaselle poika-, siis nimenomaan poikaporukalle silti. Vaikka siis kuinka joi omaa jalluakin.

No kun meidän porukkaa paineli takaisin sisään, niin säätöhumalaan ehtineet tietysti kailottivat 15 euroa takaisin. No minä olin että tottakai me mieluummin juodaan se 60 kuin otetaan 15 takaisin!

Onneksi tottelivat, ja menimme takaisin vielä pöytään. Tarkkailua, ja lisää juomista. Kottaraisia paineli ees taas, meidän tarjoilijaa hävetti, kantoi sitten ylimääräisiäkin paukkuja sen kohelluksen takia. Sillä riitti paukkuja, heh heh.

Yhdessä vaiheessa tarjoilija vei kossuvissylasini vaikka siellä oli vielä jämät. Korotin ääntäni, että elä vie sitä mun lasia vielä! Toi nolona takaisin. Sitä jäi kaivelemaan, tuli nimittäin vähän myöhemmin vittuilemaan että "no ootko nyt juonu?"

Ulos päästyämme olin tuhdissa humalassa. Suunnittelin jo nukkumaanmenoa, mutta pyörsin päätökseni, en perkele vässyköi kun on kerrankin taas aikaa vain olla. Käännyin puolen korttelin päästä takaisin. Mieluummin korttelin päästä takaisin, sillä muuten sitä iltaa ei takaisin saa.

Ei saa! Mentiin Roska Helsinki -nimiseen pikkupaikkaan Coronan vieressä. Hemmetin makia/makea/makee paikka, 3 euroa sisään, joka paikka tuhrattu tussilla sisustukseksi, vessassa pornolehden sivuilla päälystetyt seinät ja kassalla roikkui pahvinen Päivi Räsäsen pää! Semi-homo-lesbo-ulkomaalainen opiskelija -tanssibaari. Perkeleen hyvää tanssimusiikkia! Kassakone oli rikki, musta myyjä hakkasi sitä, mutta kun ei toiminut, möi mulle absintin 40 pennin alennuksella kun ei enempää kolikoita ollut. Kirjoitin päädyn seinään PERKEMA! ja jotain. Olin elossa.

Taksissa Espooseen puhuimme vakavampia. Illan sankarin isän tuoreesta lähdöstä. Oman äidin lähdöstä. Koskettava hetki, sananmukaisesti, kun kamu otti ennen lähtöä kädestä kiinni. Illat ja muistot elää, ihminen ei aina muista.